Parin äärimmäisen kuivan kesän jälkeen olemme taas päässeet nauttimaan yltäkylläisyydestä, ainakin mitä vesisateisiin tulee. Vettä on satanut lähes viikottain jo syyskuun lopulta asti. Monin paikoin syysmuokkas onkin jäänyt tekemättä, pellolle vaan ei yksinkertaisesti ole päässyt muokkausta tekemään. Tämä on toisaalta maan rakenteen kannalta hyvä asia, kun peltoja ei mennä väkisin tallaamaan märissä olosuhteissa, mutta vanha totuus pätee taas: minkä taakseen jättää, sen edestään löytää. Pellot ovat märän sadonkorjuuajan jälkeen täynnä puimurin jättämiä uria ja oman osuutensa ovat tarjonneet myös pellon pinnalla virtaavat vesimassat, jotka ovat viiltäneet paikoin syviäkin uurteita pellon pintaan.
Kevätauringon paisteessa ja lämpötilan noustessa alkaakin mieli jo vaellella kevätkylvöjen suuntaan, mutta millä ihmeellä tämän saa taiottua kylvökuntoon, kun pelto on täynnä em. uurteita ja pintakin on, roudan puutteen ja rankkojen sateiden johdosta, tiivistynyt kivenkovaksi betoniksi?
Kevätkyntö tasaa pellon pintaa
Kynnettäessä maata kuohkeutetaan jopa 20 cm:n syvyydeltä, jolloin päästään muokkaamaan urien pohjia irti. Tämä on ensisijaisen tärkeää, jotta saadaan edellisvuoden olkipatja mullattua kokonaisuudessaa muokkauskerrokseen, eikä luoda erillistä kapilaarikatkokerrosta. Paras multausvaikutus saavutetaan vahvasti murtavalla sälesiivellä (nro:30) tai lyhyemmällä, kääntävällä siivellä (nro.8). Tällöin maan kapilaarisuutta häiritään mahdollisimman vähän, ja kasvijätteet saadaan sekoitettua mahdollisimman tehokkaasti. Jos viljaa taas viljellään monokulttuurissa, esim. vehnää vehnän perään, on suositeltavaa käyttää vahvasti kääntävää siipeä (esim 28 tai 34), jotta leudosta talvesta hyvin selvinneet taudinaiheuttajat saadaan haudattua mahdollisimman syvälle.
Kynnetystä maasta kasvuunlähtö kuin tykin suusta!
Yksi tärkeimmistä satotasoa rajoittavista tekijöistä maassamme on kasvukauden lyhyys. Tästä johtuen on ensisijaisen tärkeää saada viljelykasville niin nopea kasvuunlähtö kuin vain suinkin mahdollista! Kevätkyntö on tässä mielessä mitä mainioin menetelmä, sillä samalla kuin kyntäessä tasaamme pellon pinnan epäpuhtauksia, käännämme lämmintä pintamaata ja lämmintä ilmaa. Tämä luo viljelykasville ihanteelliset itämisolosuhteet, kunhan maa tiivistetään melko nopeasti takaisin, ennen kuin se pääsee kuivumaan liikaa.
Toinen kevätkyntöä puoltava asia on ravinteiden vapautuminen maasta. Kynnettäessä maahan syötetään happea, joka maaperän hiileen yhdistyessään poistuu pellosta ilmakehään hiilidioksidina. Hiili puolestaan sitoo maaperään typpeä, joka näin ollen vapautuu kasvin käyttöön. Tämä toimii lämpimään, kosteaan maahan kylvetylle viljelykasville vitamiiniruiskeen tavoin ja saa sen lähtemään kasvuun huomattavasti nopeammin kuin esim. suorakylvössä. Kasvukauden aikana hiiltä sitoutuu yhteyttämisen tuloksena, jolloin ympyrä sulkeutuu. Ravinnetalouden kannalta voikin tuntua absurdilta kyntää etenkin runsasmultaisia maita syksyllä, kun tällöin ei ravinteita saada viljelykasvien käyttöön, vaan ne siirretään sujuvasti lähimpään vesistöön.
Entäs jos sadekausi jatkuu yli kesän?
Kyntäminen on perustamismenetelmänä omiaan myös sateisena kesänä, kun etenkin suorakylvetyt pellot uivat rankkasateiden seurauksensa syvissä lammikoissa, tuloksena kovatkin satotappiot. Kyntämällä pelto ennen kylvöä saadaan luotua vesitilaa peltoon, jolloin sadevesi imeytyy maahan, kasvin pysyessä pinnalla kuivana. Muokkauskerrokseen mahtuva vesimäärä riippuu luonnollisesti kyntösyvyydestä sekä uudelleentiivistyksen tasosta. Muokkausta suunnitellessa onkin hyvä ottaa huomioon muokkausta edeltävä sää sekä osittain myös hyvä arvaus siitä, kuinka paljon jatkossa tulee satamaan. Nyrkkisääntönä on hyvä muistaa, että jo kylvetty kasvusto saadaan helposti jyrättyä tiiviimmäksi kuivuuden iskiessä, mutta aukimuokkaaminen kesken kasvukauden onkin jo sitten eri asia.
