Agritekin ajankohtaisia uutisia, tapahtumia ja blogeja.
Agritek Oy ja CNH Industrial julkistavat Suomessa uuden Top RTK -tarkkuusverkon. Sen avulla päästään automaattiohjauksessa 1,5 cm tarkkuuteen..
Loimitraktori palvelee tulevaisuudessa Agritekin koneiden myynnissä entistä laajemmalla alueella. Liikkeen myyntialueeseen kuuluvat jatkossa myös..
RL-Traktorikone palvelee tulevaisuudessa asiakkaita Agritekin tuotteiden jälleenmyyjänä entistä laajemmalla alueella, eli Turun alueen lisäksi myös..
Karjaan Rauta Oy ja SGN Groupiin kuuluva Agritek Oy ovat solmineet maataloustraktoreiden ja puimureiden myyntiä koskevan yhteistyösopimuksen..
Suomalaisessa viljelykulttuurissa peltojen jyräämisellä on aina ollut oma paikkansa. Viimevuosien kuivat keväät ja kasvukaudet ovat jälleen..
Suomessa kulutetaan noin 60g eläinperäistä proteiinia päivässä ja määrä on ollut kasvussa. Eräs valtavan suuri eläinperäisen proteiinin lähde on..
Ilmasto on muuttunut koko maapallon historian ajan ja se tulee muuttumaan myös tulevaisuudessa. Viimevuosille tyypillistä ovat olleet pitkään samana..
Ryskypäivät on erittäin suosittu kone- ja maatalouskaupan tapahtuma Ylivieskassa. Tapahtumassa on mukana yli sata yritystä. Tuote-esittelyitä,..
Moni on varmasti pohtinut, miksi kannattaa valita alkuperäinen varaosa?
Täyttämällä viereisellä lomakkeella voit kysyä lisätietoja kiinnostuksen kohteestasi tai antaa palautetta haluamastasi aiheesta.
Viestin välittyy halutessasi valitsemallesi jälleenmyyjälle.