Ajankohtaista

Viljelijä ei olekaan asiakas numero yksi

Agritek myynti

Suomessa kulutetaan noin 60g eläinperäistä proteiinia päivässä ja määrä on ollut kasvussa. Eräs valtavan suuri eläinperäisen proteiinin lähde on meidän kaikkien tuntema mukava otus, lehmä. Se tuottaa uskomattoman tehokkaasti eläinperäistä proteiinia, vieläpä korsirehusta, mikä sopii oikein hyvin tänne pohjoiseen ilmastoon, missä nurmi kasvaa kohisten. Kun lehmä lypsää 40kg päivässä, se tuottaa lähes 1,3kg eläinperäistä proteiinia joka päivä.

Proteiinikysymys on EU:ssa tärkeä asia, sillä maailman väkiluvun arvellaan nousevan 9-10 miljardiin samalla kun ihmisten tulot nousevat. Tämän myötä myös eläinperäisten tuotteiden kulutus tulee kasvamaan. Toisin sanoen lehmä on paikkansa ansainnut, maidontuotannolla on Suomessakin valoisat näkymät.

Pidetään lehmistä hyvää huolta

Lehmä tarvitsee pötsin vaatimukset täyttävää rehua. Seos on oltava tasalaatuinen, ettei lehmä pysty valikoimaan herkkujaan maun perusteella. Rehusilpun mitta saa olla maksimissaan lehmän turvan levyinen. Rehu tulee koostua monista ainesosista, eikä rehu saa olla edes osittain pilaantunutta.

Lehmä on siitä erikoinen, ettei se kykene sylkemään suustaan esimerkiksi naulaa tai muita vieraita esineitä pois, joten rehu tulee olla puhdasta vieraista esineistä, varsinkin metallisista. Paalit tulee olla silputtuja ja sekoitettuja, ja rehun jako tulee hoitaa niin, että rehua on saatavilla ilmavasti koko päivän. Lehmä tulee olla asiakas numero yksi apevaunun hankinnassa.

Mitä parempi on lehmän terveys, rehun maku ja lehmän syöntikyky, sitä paremmin se maksaa kaiken takaisin viljelijälle. Liikkumiskyky kertoo osaltaan, miten lehmä voi. Jos kuiva-aineen syöntikyky putoaa, lehmän maitomäärä tulee oikein vipuvarren kanssa alaspäin.

Leader PF 2.22 Plus Ecomix amb 10

Pötsin ruokinta

Pötsin ruokkiminen perustuu kolmeen peruspilariin. Ensinnäkin pötsin pH tasoa on pidettävä yllä, jotta bakteerikanta jakautuu ja vahva bakteeristo hajottaa korsirehua tehokkaasti.

Toisena tekijänä rehussa on oltava tasapainoisesti sekä nopeasti, että hitaasti sulavia ravintoaineita, jotta energian ja valkuaisen tasapaino säilyy syönnin jälkeenkin oikeana. Tähän kohtaan kuuluu myös se, että lehmän omat pyrkimykset kaivaa ja valikoida rehua ruokintapöydällä voidaan estää.

Kolmantena tekijänä on tehollisen kuidun ylläpitäminen, mikä stimuloi märehtimistä. Mitä paremmin lehmä märehtii, sitä paremmin lehmän tuottama sylki pitää yllä pötsin oikeaa pH:ta ja vahvaa bakteerikantaa. Tässä kohti katseet kääntyvät apevaunun kykyyn sekoittaa tasalaatuisesti ja hellävaraisesti siten, että lehmä saa ehjää tehollista kuitua, jotta se märehtii ja voi hyvin.

Leader PF 2.22 Plus Ecomix amb 6Suomessa parhaat itsekulkevalla ruokitut lehmät lypsävät noin 11 000 litraa vuodessa. Itsekulkeva säilyttää tehollisen kuidun, mutta ruokinnan tarkkuus on aivan omaa luokkaansa ulkoiseen kuormaukseen verrattuna.

Samat kriteerit sopivat itsekulkeviinkin apevaunuihin

Myös itsekulkevissa ja kuormaavissa apevaunuissa periaatteet ovat aivan samat. Kuidun rakennetta on pidettävä yllä, vaikka vaunu kuormataan siilosta vaunun omalla kuormainpäällä. Itsekulkevan lisäetu lehmän kannalta on ruokinnan tarkkuus, sillä kuljettaja pystyy määrittelemään jokaisen rehujakeen lähes kilon tarkkuudella. Myös itsekulkevien osalta kiistaton asiakas numero yksi on lehmä itse. Viljelijä on vasta sijalla kaksi.

Faresin mallisto

Kysy lisätietoja tai anna palautetta

Täyttämällä viereisellä lomakkeella voit kysyä lisätietoja kiinnostuksen kohteestasi tai antaa palautetta haluamastasi aiheesta.

Viestin välittyy halutessasi valitsemallesi jälleenmyyjälle.