Ajankohtaista

Raven - Täsmäviljelyn kehittäjä

Agritek myynti

Syksyllä 2021 CNH industrial ilmoitti ostavansa amerikkalaisen Ravenin. Monelle suomalaiselle tuo nimi ei sano mitään vaikka toimija on ollut merkittävä kumppani usealle tutulle merkille suomessa. Tässä blogissa esittelen Raven yritystä, tuotteita ja tulevaisuuden suunnitelmia 


Historia - Avaruustekniikasta maanviljelyyn

Raven_aikajana_648

Ravenin historia alkaa 1950-luvulta ja se sivuaa niin avaruustekniikkaa sääpallojen muodossa kuin muovikalvojen tuontantoa. Täsmäviljelyn saralla Raven aloitti vuonna 1978 ja ensimmäiset tuotteet olivat virtauksenhallinta kasvinsuojeluruiskuihin. Kokonaisuudessaan 1980-luku oli maataloudessa haastavaa aikaa ja USA:n armeijalle tehdyt säähavaintopallot ja muut elektoniikkatuotteet pitivät valmistajan kehityksessä kiinni.

1990-luvulla Raven alkoi tekemään muiden konevalmistajien kanssa yhteistyötä ja pyrki keskittymään vahvemmin maatalouteen. Tämän seurauksena ensimmäinen nykyaikainen GPS-ohjattu laitteisto esiteltiin 1996. Tämä oli suuri askel kohti nykyaikaista täsmäviljelyä.

2000-luvun alussa yritysostojen kautta Raven laajensi osaamista satelliittivastaanottimien parissa sekä terminaalien ja pilvipalveluiden saralla. Edelleen yhteistyötä muiden valmistajien saralla laajennettiin.

2014 Raven osti Hollantilaisen SBG Precision farming työkoneohjaus valmistajan. SBG vahvuuksia oli hydrauliset ohjausjärjestelmät niin ajoneuvoissa kuin työkoneissa. Erilaiset sivusiirtojärjestelmät korkeaa tarkkuuttavaativissa töissä kuuluvat tuoteportfolioon.

Vuonna 2014 Raven lanseerasi Hawkeye suutinohjauksen joka alkaa nyt yleistymään tunnetuilla kasvinsuojeluruiskujen valmistajilla. Tekniikka mahdollistaa suutinkohtaisen määränsäädön siten, että mutkassa pystytään ruiskuttamaan haluttu määrä tasaisesti.

2018 Raven osti startupin, joka oli suunnitellut autonomisia työkoneita. Raven jatkojalosti tekniikan Omnipower ja Omnidrive autonomisiksi järjestelmiksi. 

2021 Syksyllä CNHi osti Raven Indrustiesin tytäryhtiökseen ja myi korkean ilmakehän tekniikan osaston sekä muovikalvoihin erikoistuneen yksikön muille sijoittajille. 

Yrityksen uudelleen järjestelyn jälkeen Raven industriesilla on enää yksi päätoimiala ja sen alla kolme yksikköä. Kasvinsuojeluruiskuihin toimitettava tekniikka OEM-valmistajille,  automaattiohjausjärjestelmät sekä työkoneohjaukset ja autonomiset työkoneet.

Keväällä 2023 CNHi ilmoitti ostaneensa kasvustosensoriteknologiaa valmistavan Augmentan ja liitti sen osaksi Ravenin toimintoja.


Autonomiset traktorit ja työkoneet

Omnipower_648

Autonomisten koneiden kaksi päätuotetta ovat Omnipower ja Omnidrive

Omnipower on puhtaalta pöydältä suunniteltu itsenäinen työkoneen kantajatraktori jossa ei ole edes ohjaamoa. Sen perusajatuksena on täysin itsenäinen työskentely ilman valvontaa, ei edes pellon laidalta. Käyttäjä hallitsee tarvittaessa konetta kauko-ohjaimella, joka on käytännössä droneista tuttu tabletin ja sauvaohjaimen yhdistelmä. Kulkureitti on suunniteltu valmiiksi kyseiselle pellolle. Peltojen reunat ja mahdolliset esteet kuten maakivet, tolpat ja sarkaojat on merkitty karttaan valmiiksi. Nykysellään pellin alla murisee 200 hevosvoiman dieselmoottori, mutta rakenne mahdollistaa myös myöhemmin muuttamisen sähkökäyttöiseksi. Kone voi kulkea sekä pitkittäin että sivuttain.

Omnidrive on jälkiasennussarja jolla on mahdollista muuttaa olemassa oleva traktori itsenäisesti työskenteleväksi aputraktoriksi. Tämä vapauttaa arvokasta työvoimaa vaativampiin töihin, joissa edelleen tarvitaan ihmistä valvomaan työskentelyä. 

Raven OMNiDRIVE valmistajan sivulla


Automaattiohjaukset ja ISOBUS-terminaalit 

CRX_monitorit_648

Raven on erikoistunut eritoten hydraulisiin automaattiohjauksiin ja ISOBUS-terminaaleihin. Nykyinen mallisto koostuu CR7 ja CR12 mallista eli 7" ja 12" näytöistä.

RAVEN_CR7_web(1)

Raven CR7

CR7 on ensisijaisesti tarkoitettu ajo-opastimeksi ja edulliseksi ISOBUS-terminaaliksi. Ajo-opastimena käytön helppoutta korostaa näytön yläpuolella valopalkki, joka on integroitu kiinteäksi osaksi monitorin runkoa. Kirkkaat ledit näkyvät myös kirkkaassa auringonpaisteessa. ISOBUS-toiminnot ovat 16-lohkon hallinta ja 2 tuotteen ohjaus jotka täyttävät useimmat tarpeet. Lisäksi työn suunnittelu on mahdollista suorittaa joko työpöydän ääressä tai traktorin ohjaamossa. CR7-monitorissa on mahdollisuus hyödyntää pilvipalveluita eli Ravenin omaa Slingshot palvelua. 

Raven CR7 lisätietoa


Raven CR12_ISOBUS_web

Raven CR12

CR12 on erittäin laajoilla ja kattavilla ominaisuuksilla varustettu laitteisto. Näyttö tukee moniajo mahdollisuutta ja se on suunniteltu siten, että ISOBUS-työkoneen ja automaattiohjauksen yhtä aikainen käyttö on mahdollista samalla ruudulla sujuvasti. Lohkoautomaatio onnistuu yli 200 lohkolle ja 5 tuotteen määränsäätökartan käyttäminen samanaikaisesti on mahdollista. 

Raven CR12 lisätietoa


Raven_VSN_web

VSN - Kameranäköohjaukset

VSN-kameranäköohjaus on tarkoitettu tarkkuutta vaativiin riviviljelyharauksiin ja silloin kun rivejä ei olla kylvetty/istutettu korkealla tarkkuudella. Kasvuston ollessa vähintään 10cm korkeaa voidaan ajaa pelkkää kameranäköä hyödyntäen rivivälin ollessa 15cm - 1m. Laitteisto toimii ISOBUS UT/VT-terminaalissa

Raven VSN valmistajan sivulla


Automaattiohjaukset

Raven RS1

Raven RS1™

Raven RS1 vastaanotin toimii kaikissa ratkaisussa itsenäisenä yksikkönä jolla voidaan ohjata sekä traktorin omaa automaattiohjausvalmiutta CAN-väylän kautta kuin jälkiasenteista hydrauliventtiiliä tai sähkömoottoria rattiakselilla. RS1 näppäryys perustuu siihen että se toimii ISOBUS-terminaalin kautta ja siihen sisältyy 4G-modeemi. Näin ollen siihen ei tarvita ulkoista modeemia RTK-tarkkuuden hyödyntämistä varten. Traktorista toiseen siirrettäessä ei tarvita ylimääräisiä kaapeleita komponenttien siirtoa varten. RS1 4G-modeemi hoitaa myös kommunikoinnin Slingshot pilvipalvelun kanssa.

Raven RS1 lisätietoa


Slingshot_web

Slingshot®

Slingshot on Ravenin oma pilvipalvelu, jonka kautta hoituu laitteiston ylläpito, tekninen tuki, tiedonsiirtäminen työkoneelle ja työkoneelta palveluun ja mahdollisesti erilliseen viljelykirjanpito-ohjelmistoon. 

Raven Slingshot valmistajan sivulla


Raven_RCM_web

Raven RCM

Rate Control Module (RCM) toimii universaaliohjaimena kun halutaan uudistaa esimerkiksi vanhempi hinattava kasvinsuojeluruisku nykyaikaisille ominaisuuksille. Samaa ohjainlaitetta voidaan käyttää useammassa työkoneessa ja laitteeseen voidaan tallentaa 8 erilaista koneprofiilia.

Raven RCM valmistajan sivuilla 


 

Raven_Hawkeye2.648

Raven Hawkeye® 2

Raven tarjoaa sekä kasvinsuojeluruiskujen valmistajille että vanhempien ruiskujen päivittämiseen Hawkeye 2 järjestelmää. Tiivistettynä se on suutinkohtainen ohjausjärjestelmä joka säätää painetta, virtausta ja suuttimen ruiskuttamaa määrää. Määränsäätö tapahtuu nopeasti aukaisemalla ja sulkemalla suuttimia PWM-ohjauksella. Tällä saavutetaan erittäin tasainen ruiskutustulos optimaalisella pisarakoolla, ilman jatkuvaa suuttimien vaihtoa.

Raven Hawkeye 2 valmistajan sivuilla


Raven_työkoneohjaus

Raven työkoneenohjaus

Riviviljelyyn tarvittavia ohjausjärjestelmiä on valikoimassa useampi erilainen laitteisto. Ne jakautuvat neljään päätyyppiin: pyörä- tai vannasohjaus, sivusiirtolaitteistot (3-pistekiinnitys), vetoaisaohjaus sekä kyntöaurojen ohjausjärjestelmät. Kaikilla näillä järjestelmillä on omat käyttötarkoituksensa erikoiskasvienviljelyssä.

Raven Implement Steering valmistajan sivulla


Yhteenveto

Ravenillä on laaja paketti tarjolla täsmäviljelyyn ja useimmille viljelijöille löytyy ratkaisu Ravenin valikoimasta. 

 

Kysy lisätietoja tai anna palautetta

Täyttämällä viereisellä lomakkeella voit kysyä lisätietoja kiinnostuksen kohteestasi tai antaa palautetta haluamastasi aiheesta.

Viestin välittyy halutessasi valitsemallesi jälleenmyyjälle.