Ajankohtaista

Faresinin ajettava apevaunu juuri sopivaan tarpeeseen

Agritek myynti

 

Kiuruvetisen Ollinaho Oy:n lihakarjatilalla hinattava apevaunu ja sitä vetävä traktori tulivat elinkaarensa päähän ja edessä oli uusien hankkiminen. Tutun traktori-apevaunu-yhdistelmän sijaan tilalla päädyttiinkin Faresinin ajettavaan apevaunuun. Se tuli juuri sopivaan tarpeeseen ja osoittautui heti alusta lähtien nappihankinnaksi.

Kun Ollinahon tilalla on loppukasvatuksessa noin 800 6-18 kuukauden ikäistä lihanautaa, ruokintatarve on melkoinen. Käytössä on ollut jo pitkään seosrehu- eli aperuokinta, jossa ape on tehty ja jaettu päivittäin hinattavalla apevaunulla. Sen edessä on ollut pysyvästi oma traktorinsa.

- 38-kuutioisen apevaunun pellit alkoivat kuitenkin olla lopussa ja vaarana oli metallipalojen pääseminen rehuun. Samoin traktori oli jo parhaat päivänsä nähnyt, joten meille tuli akuutti tarve vaihtaa molemmat, sanoo Ollinaho Oy:n toimitusjohtaja Janne Tapaninen.

Hän ja tilan omistava Jari Hyvönen laskivat, että uusi apevaunu ja traktori maksaisivat yllättäen saman verran kuin ajettava apevaunu, joten sen hankinta alkoi kiinnostaa. Valintaan vaikutti vielä, että uudelle traktorille ei tulisi vaunukäytössä niin paljon tunteja, jotta sen hankinta kannattaisi. Tilan töihin kun riittää yksi iso traktori.

Säästöä kertyisi lisäksi polttoaineen kulutuksessa lastausvaiheessa. Apevaunun pyöriessä ja pyöräkuormaajalla lastatessa polttoainetta kulutti kaksi konetta, ajettavaa apevaunua lastatessa vain yksi.

- Kun saatavilla oli sopivasti ja nopealla aikataululla Agritekin esittelykäytössä ollut Faresinin ajettava apevaunu Leader PF 2.22 Plus, otimme sen viime vuoden lopulla koekäyttöön. Vakuutuimme heti sen hyödyistä ja teimme kaupat, Tapaninen sanoo.

Hänen mukaansa olisi ollut paljon työläämpää alkaa kokeilemaan, mikä traktori ja hinattava apevaunu olisivat olleet juuri heidän tarpeeseensa sopivia.

- Muista ajettavista vaunumerkeistä pyydettiin myös tarjous, mutta päädyttiin tähän merkkiin, sillä muiden hinta oli selvästi korkeampi samoin varusteltuna.

Tilan aperuokinnasta vastaavan Tapanisen ensikokemukset uudesta vaunusta ovat erittäin myönteiset jo parin kuukauden perusteella. Ensimmäinen niistä liittyy työturvallisuuteen, kun vaunusta ei tarvitse päivän mittaan rampata alas ja ylös useita kertoja eri työvaiheiden takia niin kuin traktorista.

- Olivathan ensimmäiset päivät opettelua, sillä näkyvyys on erilainen kuin traktorissa. Pari kertaa meinasivat ovet lähteä, kun ei osannut arvioida miten perä heittää. Nyt kun sitä on käyttänyt pidempään, kaikki on helppoa eikä mitään ongelmia ole ollut. Olen tosi tyytyväinen, hän kiittelee.

 

AgritekOllinaho01

Ollinaho Oy:n Janne Tapanisen käyttäjäkokemuksia uudesta Fareninin ajettavasta apevaunusta kävivät tiedustelemassa kiuruvetisen Viljo Tavaratalon konemyyjä Timo Härkönen (oik.) ja Agritekin tuotepäällikkö Jaakko Heikinmaa.

 

Nopeasti tasalaatuista rehua

Säilörehu varastoidaan tilakeskuksessa laakasiiloihin ja paaleihin pienemmiltä lohkoilta, joille urakoitsijan ajosilppurilla on hankalampi mennä.

- Appeen lastaaminen ja tekeminen siilosta tai paalista ovat Faresinilla yhtä nopeaa kuin pyöräkuormaimella ja hinattavalla vaunulla. Vaikka säilörehun leikkaaminen onkin hitaampaa kuin lastaus pyöräkuormaajalla, lastauspään jyrsin silppuaa rehun valmiiksi jo oikeanmittaiseksi, Tapaninen sanoo.

- Sen ansiosta rehun sekoittamista ei tarvitse nyt jäädä odottelemaan ja lisäksi rehu on tasalaatuisempaa. Mielenkiinnolla jäämmekin odottelemaan jatkossa, alkaako se näkyä teuraiden keskipainon nousuna.

 

AgritekOllinaho02

Vaikka apevaunun lastauspää leikkaa ja lastaa säilörehua hieman pyöräkuormaajaa hitaammin, rehu on kuitenkin valmiiksi oikeanmittaista. Janne Tapanisen mukaan sekoittaminen on näin nopeampaa ja appeesta tulee tasalaatuisempaa.

 

Tilalla on kaksi navettaa, joista vanhemmassa on käytössä mattoruokkija ja uudemmassa läpiajettava ruokintapöytä. Kaikki loppukasvatuksessa olevat teuraat ruokitaan samalla reseptillä ja normaalisti tehdään vuorokaudessa kaksi satsia.

Faresinin säiliön tilavuus on 22 kuutiota ja siinä on kaksi pystyruuvia. Kerralla saa kyytiin noin 10 tonnin ape-erän, joka on juuri sopiva määrä läpiajettavaan navettaan.

 

AgritekOllinaho03

Faresinin ajettavassa apevaunussa Leader PF 2.22 Plus on 22 kuution säiliö ja kaksi pystyruuvia.

 

Vakiovarusteina olevat kaksi- ja nelipyörä- sekä rapuohjaus ovat tarpeen etenkin vanhemman navetan ahtaissa tiloissa. Tapaninen sanookin yllättyneensä, kuinka pienessä tilassa vaunulla pääsee kääntymään ja pyörähtämään paikallaan.

- Ja mattoruokkijallekin appeen jakaminen onnistuu aivan samalla tavalla kuin tavallisella apevaunullakin, hän korostaa.

 

TEKSTI JA KUVAT: Arto Takalampi

Tutustu ja lue lisää:

Faresin mallisto

 

 

 

Kysy lisätietoja tai anna palautetta

Voit kysyä lisätietoja tai antaa palautetta haluamastasi aiheesta. 
Viestin välittyy halutessasi valitsemallesi jälleenmyyjälle.