Ajankohtaista

Ajosilppurissa teho ja ohjaamo ratkaisivat Pitkämäen ajosilppurivalinnan

Agritek myynti

Pitkämäen lypsykarjatilalla Kauhavan Alahärmässä siirryttiin 12 vuoden ulkoistuksen jälkeen omaan säilörehunkorjuuseen. Isoille pinta-aloille ajosilppuri oli ainoa vaihtoehto ja siinä päädyttiin New Hollandin FR550-malliin. Sen puolesta puhuivat teho ja ohjaamo.

Pitkämäen tilalla on 12 vuoden ajan säilörehunkorjuusta vastannut sama urakoitsija ja homma on toiminut hienosti. Täksi satokaudeksi korjuuseen haluttiin kuitenkin tehdä tiettyjä muutoksia, ja kun pinta-alatkin kasvoivat, päädyttiin oman ajosilppurin hankintaan.

Pitkämäen maatalousyhtymässä ovat mukana Jari ja Raili Pitkämäki sekä heidän poikansa Ville Pitkämäki. Pojalla Aatu Pitkämäellä on oma lypsykarjatila. Omalla ajosilppurilla pystytään kummankin tilan säilörehun korjuuajankohta optimoimaan nyt aiempaa paremmin.

- Pystyimme korjaamaan meille ja Aatulle ensin yhden siilollisen varhaisemmasta kasvustosta ja sen jälkeen voidaan odottaa muutama päivä nurmen vanhenemista ja korjata loput, Jari Pitkämäki perustelee.

- Kun urakoitsija tulee määrättynä aikana, vedetään kerralla kaikki 250 hehtaaria. Silloin toisessa paikassa tulee sirppihalla, toisessa paikassa nurmi on todennäköisesti päässyt vanhaksi.

Lisäksi nurmiala kasvoi täksi kasvukaudeksi, kun kaikki pellot laitettiin nurmelle viljan jäätyä kokonaan pois. Kaikkiaan kesässä korjattava ala nousee 600-700 hehtaariin. Pitkämäet laskivatkin, että näillä pinta-aloilla ajosilppuri maksaa tietyllä, noin 5-7 vuoden aikajänteellä itsensä takaisin.

Niitto tehdään tilan omalla kalustolla, ja käytössä on 10,5-metrinen perhonen karhotusruuveilla. Suoraan karhoille niitto tosin edellyttää kuivaa heinäkasvustoa, jossa ei saa olla yhtään aluskosteutta.

- Se on päivän kuivauksella tavallaan esikuivattua, muttei kuitenkaan liian kuivaa korjattavaksi. Kun tänä kesänä ei kakkossadolle tullut useamman päivänä korjuupoutia aluskosteutta poistamaan, karhotimme vielä erikseen, Pitkämäki havainnollistaa.

 

Pitkämäki 2

Jari Pitkämäki (vas.) pitää erinomaisena parin päivän mittaista testiajoa ja käyttökoulutusta, johon hän osallistui poikansa Villen (takana) kanssa. Yhtenä kouluttajana oli Seinäjoen Konerenkaan Jukka Holappa.

Hakkuri ja ohjaamo ratkaisevat tekijät

Pitkämäet kilpailuttivat kolmea eri ajosilppurimerkkiä. Vertailussa olevissa malleissa ei ollut niin isoa hintaeroa, että se olisi vaikuttanut päätökseen. Muut seikat ratkaisivat.

- Ensiksikin me tykkäsimme New Hollandin ohjaamosta. Sieltä näkee hyvin ja se on ergonomisesti hyvä istua ja käyttää, sillä me kaikki olemme isoja miehiä. Käytön kannalta tärkeä ominaisuus oli teho, Jari sanoo.

New Hollandin hakkurikoko oli hänen mukaansa suurin mitä markkinoilla on ja se vastaa hyvin 550 hevosvoiman moottoritehoon. Kilpailevissa merkeissä tehoa oli vähemmän ja hakkurit olivat pienempiä.

- Tällä ajetaan voimaa vastaan. Asettamalla tietty ajonopeuspyyntö ja kaikki tehot päälle kone menee sitä vauhtia kuin se jaksaa karhoa niellä. Kuljettajan ei tarvitse säätää koko ajan ajonopeutta vaan kone optimoi sen.

- Ja kertoohan sekin paljon, että meille 12 vuotta urakoineella yrityksellä on myös New Hollandin ajosilppuri, tosin isompaa mallia, Pitkämäki sanoo.

Kun ajosilppurilla on nyt ajettu kaksi satoa ja vuorossa sen jälkeen koko kesän kasvaneen korsiheinän korjaaminen hiehoille ja umpilehmille isoista karhoista, korjuuhehtaareja oli tehtynä jo reilut 500.

Kone on pelannut moitteetta. Pitkämäki kiittelee maahantuojan puolesta järjestettyä kahta testiajopäivää, sillä niiden aikana laitettiin säädöt kohdilleen ja koneen käyttö käytiin läpi perusteellisesti.

 

Pitkämäki 1

Täksi kesäksi hankitulla New Hollandin FR550-ajosilppurilla on ajettu Pitkämäen tilalla jo yli 500 hehtaaria. Todelliseen testiin se pääsi elokuun loppupuoliskolla, kun sillä korjattiin isoilta ja paksuilta karhoilta kortisempaa, koko kesän kasvanutta heinää hiehojen ja umpilehmien rehuksi.

Happowan lisähapotin jälkiasennuksena

Koneen pääasiallisin kuski on perheen kolmas poika Iivo, mutta myös Aatu on opetellut kakkoskuskiksi. Näin Jarin mukaan saadaan särkymävaraa ajoon, jos toinen ei ole paikalla.

- Kun ajosilppurikaupat oli tehty, meille tarjoutui mahdollisuus saada tehdastilauksen sijaan jo tehtaalla työn alla oleva malli, jonka tilaus oli peruuntunut. Siinä tuli mukana ylimääräisinä ominaisuuksia kuten neliveto ja maissiterä, joita ei välttämättä olisi itse otettu.

Tilalla tosin on ollut aiemmin, viimeksi neljä vuotta sitten maissia. Pitkämäki uskoo kuitenkin kylvävänsä sitä seuraavaksi vasta sitten, kun siitä on saatu jalostettua elokuun alun ja syyskuun alun lyhyet pikkupakkaset kestävät lajikkeet.

- Nelivedollekaan ei välttämättä ole näillä tasaisilla pelloilla eikä tällaisina kesinä käyttöä. Märemmissä oloissa se voi olla hyödyksi, ettei kone ala kaivamaan etupyörillä vaan se työntää myös takaa.

Pelto-oloissa automatiikka kytkee nelivedon pois päältä, kun takapyörien kääntymiskulma ylittää tietyn rajan. Tällä estetään kasvuston pinnan rikkoutuminen.

Ajosilppurissa tehdasasenteisena oleva oma hapotin soveltuu biologisille säilöntäaineille, mutta ei Suomessa vielä varsin yleisesti käytetyille hapoille. Ajosilppuriin jälkiasennettiinkin lisähapottimeksi Happowan uusin hapotin, jossa on neljä suutinta juuri ennen torven lippaa.

 

Pitkämäki 3

New Hollandin ajosilppuri ja kärrytraktori toimivat hyvin yhdessä kapeallakin peltolohkolla, joilla kasvatetaan lähinnä kortisempaa rehua. Hankalilla peltokuvioilla ja isoja karhoja korjatessa ajonopeus oli korkeintaan 10 kilometriä tunnissa.

 

Kiinnostuitko? 

Tutustu New Holland ajosilppureihin

 

TEKSTI JA KUVAT: ARTO TAKALAMPI

 

Kysy lisätietoja tai anna palautetta

Voit kysyä lisätietoja tai antaa palautetta haluamastasi aiheesta. 
Viestin välittyy halutessasi valitsemallesi jälleenmyyjälle.