Ajankohtaista

Agritek vahvasti mukana Koneagriassa 2021

Agritek myynti

KoneAgria2021_logo_pvm_RGB pieni

Korona on rajannut ja muuttanut aiempia suunnitelmia asiakastilaisuuksien suhteen. Okra 2021 peruuntui tällä viikolla ja Agritechnica syksyltä siirtyi 2022 keväälle. Syksyyn mennessä tilanteen uskotaan kuitenkin helpottuvan Suomessa rokotustenkin myötä niin, että messuilla voidaan asiakkaita tavata vastuullisesti.

Agritek haluaa olla vahvasti lähellä asiakkaitaan rajoitusten sen salliessa ja päästä syksyllä ennakkomyyntiaikaan esittelemään uutuuksiaan sekä tapaamaan asiakkaitaan. Tämän vuoksi Agritek ilmoittautui isommalla osastolla mukaan KoneAgriaan jo 1.4.2021.

Syksyllä nähdään KoneAgriassa
Perinteinen KoneAgria näyttely järjestetään ensi syksynä Tampereella entistä kattavampana ja monipuolisempana.

Kattavan näytteilleasettajajoukon lisäksi tarjolla on laadukasta ja kiinnostavaa ohjelmaa, jonka laadun takaa ProAgrian ja alan järjestöjen sekä muiden toimijoiden tiivis yhteistyö toteutuksessa.

Tampereelle on helppo saapua ympäri Suomea. Parkkipaikkoja on runsaasti tarjolla Tampereen Messu- ja urheilukeskuksen alueella, ja lisäksi järjestetään nonstop bussikuljetus Tampereen rautatieasemalta messuille ja takaisin. Tampereella on tarjolla myös runsaasti hotelleja, vaikka useamman päivän messuvierailua varten.

KoneAgrian sivuille

 

Kysy lisätietoja tai anna palautetta

Voit kysyä lisätietoja kiinnostuksen kohteestasi tai antaa palautetta haluamastasi aiheesta.

Viestin välittyy halutessasi valitsemallesi jälleenmyyjälle.